Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä 1.10.

Miina Sillanpään (1866–1952), kansalaisvaikuttajan, kansanedustajan ja Suomen ensimmäisen naisministerin päivä (1.10.) on nyt ensimmäistä kertaa kalenterissa, ja se on liputuspäivä. Myös kansalaisvaikuttamisen päivää vietetään tänään.

Kristillisen perinteen 400-luvulta lähtien enkeleille omistettu mikkelinpäivä on tänä vuonna myös 1. lokakuuta.

kuva: Kirjatimpuri

Ketun kaupassa

Ketun kauppa – ja muita kettujuttuja on jatkoa Kaija Pannulan kirjoittamalle ja Netta Lehtolan kuvittamalle teokselle Kettujuttuja, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2019.      .

Kirjassa on kolme kertomusta: Ketun kauppa, Ketun elokuva ja Ketun uni. Kettu on jäämässä eläkkeelle kaupanpidosta ja saa avukseen nuoren, työn tekemistä vasta opettelevan mäyrän. Kettu harrastaa kuvausta ja järjestää kuvaamistaan kohteista näytöksen metsän väelle. Viimeisessä ketun tarinassa puhutaan vanhuudesta, luopumisesta ja muutoksesta. Tekstin ja selkeiden kuvien avulla lapsen kanssa on mahdollista keskustella elämän eri ikävaiheista nuoruudesta ikääntymiseen saakka.

36 uurnaa

”Valitset sanan. Kirjaat sen esitietoihin. Se käydään läpi lähtevän vainajan kanssa, kysytään, onko hän yhtä mieltä. Tästä laaditaan sitten asiakirja.”

Näin Tuonen tytti käynnistää muistelun prosessin, jossa läsnä ovat hänen lisäkseen kertoja ja vainaja, kertojan äiti. Keskustelua eletystä elämästä käydään tyttären synnyinkaupungissa. Kertoja haluaa ymmärtää sukunsa, erityisesti äitinsä taustaa, myös omaansa; miksi kaikki lapsuudessa oli sellaista kuin oli ja miten se vaikutti kertojankin elämään. Vaikeista asioista, pienistäkin, puhuminen tai niistä puhumatta jättäminen on ollut merkityksellistä, kun asiat ja tapahtumat ovat kuitenkin sitoneet energiaa elämän muilta haasteilta.

”Vaiettu tarina on suurin, se on valtameri, ja suurten tarinoiden rinnalla kaikki pienet vaimenevat, pienet vaatimukset muuttuvat naurettaviksi, ihmiset alkavat muovailla itseään tragediaan valmiiksi, alkavat ottaa marttyyrin asentoja, asemia -tai taittuvat omaan pienuuteensa, tuntevat ei-yltävänsä mihinkään, etsivät lohtua pienuuden suuruudesta, alkavat toteuttaa vähäpätöisyyden, rikkonaisuuden, mustalampuuden käsikirjoitusta.”

Sirpa Kähkösen (s. 1964) uusimman romaanin, 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia, alkuosan nimi tulee kirjan kertojan perhehaudan mukaan, jonne hautaustoimen mukaan mahtuu 36 uurnaa, mutta jonne on haudattu vain neljä henkilöä; isä, äiti, veli ja sisar. Keskustelu kuolleen äidin kanssa vapauttaa kirjan kertojaa ymmärtämään ja hyväksymään taustaansa ja sen myötä rohkaisee kohtaamaan elämän uusia haasteita.

Sanoja opettelemassa

Tanakkasivuinen MUUMIEN 100 ensimmäistä sanaa – Iloinen luukkukirja tutustuttaa taaperoita erilaisiin lähiympäristön asioihin ja esineisiin kuvien ja luukkujen takaa löytyvien asioiden avulla. Aiheet liittyvät kotiin, ruokailuun, pukemiseen, luontoon, liikkumiseen, tunteisiin ja nukkumaan menoon. Sanat kaipaavat aikuiselta sanan merkitystä lapselle avaavan selityksen – esimerkiksi, jos kuvassa on yksi tai monta - , joten kirjaa on hyvä lukea yhdessä. Englanninkielisen alkuteoksen MOOMIN´S First 100 Words: A lift-the flap book on suomentanut Päivi Lehtinen.

Sata auringonkiertoa

Loukkuvaaran tilan aitan ovenkamanan päälle oli kaiverrettu vuosiluku 1912. Aitta oli ainoa rakennus, joka oli jäljellä, kun Sotikoffit, Jegor-ukki, Taila-mummo ja Aili-tytär, pakenivat sodan alettua Raja-Karjalasta ja saapuivat tähän autioituneeseen pihaan. Jo 1920-luvulla tältä paikalta oli muutettu Amerikkaan ja myös 1970-luvulla tästä pihasta lähdettiiin Ruotsiin leveämmän leivän perään. Vain vanhukset jäivät. Täältä on aina lähdetty, pitää osuvasti paikkansa tästäkin tapahtumaseudusta puhuttaessa.

Viimeksi mainitun muuton vaikutuksista kertoo Maritta Lintusen (s. 1961) uusin romaani Sata auringonkiertoa. Äänen saavat Sotikoffien perheen aikuisen Ailin molemmat lapset, nyt hekin jo aikuiset Leena ja Seppo, sekä Leenan tytär Monika, joka on jo syntynyt ruotsalaiseen kulttuuriin ja elää siinä luonnostaan.

Leena ja Seppo läksivät 1970-luvulla isän ja äidin mukana Ruotsin Göteborgiin täysin eri mielentiloissa. Leena oli innoissaan muutosta, Seppo ei halunnut lähteä ollenkaan. Isä oli saanut töitä Volvon tehtaalla ja äidillekin järjestyi työpaikka. Kesälomalle kotiseudulle tullessaan saattoi ajella upouudella Volvolla kylänraittia pitkin rinta rottingilla ja todeta, että alaspäin on kylällä menty. Mutta miten oli henkisen sopeutumisen laita?

Kiinnostavia samaistumiskohtia aiemmin ilmestyneeseen, aihetta käsittelevään kirjallisuuteen löytyy runsaasti Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylästä, Antti Jalavan Asfalttikukasta, Susanna Alakosken Sikaloista lähtien ja edelleen. Teema tarjoaa miltei loputtomasti mahdollisuuksia; aiheuttihan se aikoinaan suuria menetyksiä erityisesti itäisen Suomen pikkukylien ja sinne jääneiden ihmisten elinvoimalle ja sen lisäksi vaati omat uhrinsa sekä Ruotsiin sopeutuneiden että sinne sopeutumattomien elämässä.

Esikoinen

”Olen fiktiokirjailija. Ja tämä, mitä nyt kirjoitan, ei ole fiktiota. Tämä on totta. Ja samalla tiedän myöhemmin väittäväni, että totuus on muuntunut, että se vääjäämättä muuntuu, kun alkaa kirjoittaa, että kirjoittamisen prosessi itsessään alkaa muuntaa todellisuutta. Minun ei ole mahdollista kirjoittaa niin, etten muuntaisi mitään tekstin kokonaisuuden kannalta sopivaksi.” Näin toteaa Maria Peura uusimman romaaninsa alkupuolella.

Peuran (s. 1970) kolmas romaani Esikoinen kertoo lapsen sijoittamisesta asumaan kodin ulkopuolelle ja siihen päätymiseen johtuneista syistä, jotka kantavat kauas menneisyydenkin tapahtumiin. Eletään sekä takaumina pohjoisen lapsuudessa että tässä päivässä, nyt, mutta suunnataan katse myös tulevaisuuteen. Lapsi, joka reagoi huonoon oloonsa näkyvällä tavalla, pakottaa läheisensä katsomaan suoraan kuilun pohjalle. Kyseessä on myös sukupolvien jatkumo ja se, miten ihminen on oman perimänsä, sukunsa menneiden koettelemusten ja omiensakin tulkki, jonka jossain aikuisen elämänsä vaiheessa on huomioitava myös sisäisen lapsensa tarpeita ja vaille jäämisen kokemusta. Niin kuin Sting edelleen jaksaa laulussaan todeta: How fragile we are.

Peuran esikoisromaani On rakkautes ääretön on ollut Finlandia-ehdokkaana. Toinen, Kantajat-romaani vuodelta 2020, oli Runeberg-palkintoehdokas.

250 ilmastotekoa

Rinna Saramäki on tarttunut toimeen ja kirjoittanut tietoteoksen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman – ja käytännön neuvoja siihen.  Kirjassaan hän antaa hyviä vinkkejä moniin ilmastoa säästäviin tekoihin, joita voi tehdä jokainen ympäristöstään huolestunut. Kirjan havainnollisten ohjeiden perusteella pääsee alkuun tekemään omassa arjessa sellaisia konkreettisia toimia, jotka vaativat lähinnä viitseliäisyyttä.

Nykyisestä kulutuksesta kirjoittaja toteaa, että ”kohtuullisen kulutuksen ylärajaa ei ole määritelty, vaikka aihetta ehkä olisi. Ihminen tottuu kyllä kaikenlaisiin nautintoihin ja alkaa pitää niitä perustarpeina, ja nautinnon kokemiseksi onkin sitten keksittävä vielä jotain ihmeellisempää.”

Saramäki tuo esiin erilaisia ilmastotekoja, jotka liittyvät luontoon, ruokaan, vaatteisiin, asumiseen, yhteisöllisyyteen, liikennöintiin ja talouteen, joten jokaisen makuun on kirjassa tarjolla arjen pieniä muutosehdotuksia ilmaston suojelemiseksi.

Ruskean karhun lumoissa

Amerikan isosta maasta tulevat sellaiset lastenkirjan tekijät kuin Eric Carle (1929–2021), Bill Martin Jr (1916–2004) ja Arnold Sundgaard (1909–2006).

Jälleen on mahdollisuus tutustua Carlen kuvittamaan ja Martin Jr:n kirjoittamaan iki-ihanaan lastenkirjaklassikkoon vuodelta 1967; Ruskea karhu, ruskea karhu, mitä näet tiellä? (Brown Bear, Brown Bear, What Do You See?). Suomentaja on Sanna Uimonen.

Carlen tunnetuin teos vuodelta 1969, Pikku toukka paksulainen (The Very Hungry Caterpillar), lienee kulunut kovassa käytössä suomalaistenkin lasten käsissä. Myös Karitsa ja perhonen (The Lamb and the Butterfly), jonka teksti on Arnold Sundgaardin tekemä, on yksi Carlen kuvittamista teoksista. Molemmat kirjat ovat Kaija Pakkasen suomentamia. Näiden värikkäiden kirjojen suosion lasten keskuudessa voi hyvin ymmärtää.

Eric Carlen tuotanto kattaa yli 70 kuvakirjaa. Massachusettsissa Amherstin kaupungissa sijaitsee The Eric Carle Museum of Picture Book Art – museo, jossa voi tutustua Carlen taiteeseen.

Suomen luonnon päivä 26.8.

Suomen luonnon päivänä 26.8. on hyvä syy vääntäytyä ulos äiti-luonnon esiliinan helmoihin ja tarkastella upean suomalaisen luonnon ohella myös sellaisia asioita, jotka eivät sinne kuulu. Ihmisen itsensä aiheuttamien jätteiden ja sotkujen lisäksi luonnosta löytyy lajeja, jotka ovat uhkaamassa Suomen alkuperäistä luontoa.

Kotipihan valtaajat – Opas haitallisten vieraslajien torjuntaan on Miia Jaunin ja Markus Seppälän kirjoittama tietokirja niistä kasvi- ja eläinlajeista, jotka eivät alkuperältään kuulu Suomen luontoon, mutta jotka ovat maahamme jo kulkeutuneet tai saapumassa. Jokaisella kansalaisella on velvollisuus omalta osaltaan rajoittaa vieraslajien leviämistä, jotta nämä lajit eivät pääsisi viemään tilaa alkuperäisiltä. Hyvänä eli siis ikävänä esimerkkinä toimivat lupiini, kurtturuusu tai espanjansiruetana, joiden valloitusretket luonnossa kulkija on voinut havaita jo omin silmin.

Teos antaa vieraslajeista seuraavat tiedot: nimi, tuntomerkit, elinympäristö, miten leviää, alkuperä ja levinneisyys Suomessa, haitat, miten toimin ja mihin voin sekoittaa, joten jokainen vieraslaji käsitellään perusteellisesti. Jos ei näidenkään ohjeiden perusteella vielä tiedä, mitä pitää tehdä, niin voi yrittää tavoitella puhelimitse alasta enemmän tietäviä tahoja.

Koska aina ei voi tietää, mikä kasvi tai eläin kuuluu haitallisiin lajeihin, kirjan lopussa on liitteenä EU:n haitallisten vieraslajien luettelo, josta näkee koko EU:n alueella olevat lajit, joiden maahantuonti, kasvatus, myynti, muu hallussapito tai ympäristöön päästäminen on kielletty. Lisäksi liitteenä on Suomea koskeva Kansallisen vieraslajiasetuksen haitalliset vieraslajit, jota päivitetään tarpeen niin vaatiessa.

Kirja toivosta

Luonnontutkija Jane Goodall (s. 1934) ja kirjailija Douglas Abrams keskustelevat teoksessa Kirja toivosta (The Book of Hope. A Survival Guide for an Endangered Planet). Kirjan koostamista on tukenut myös Gail Hudson. Teoksen suomentaja on Antti Immonen.

Goodall on tullut tunnetuksi simpanssien luonnon olojen tutkijana, joksi hän elämässään päätyi vuonna 1957 Kenian vierailunsa jälkeen tavattuaan siellä tutkija Louis Leakeyn. Eräs Goodallin tutkimusten havainnoista oli, että jos pystytään auttamaan paikallisia asukkaita hankkimaan elantoa luontoa tuhoamatta, simpanssien mahdollisuudet selviytyä elossa paranevat.

Miksi tässä yhteydessä puhutaan juuri toivosta, johtuu siitä, että Goodallin mukaan toivoon on olemassa neljä painavaa syytä: ällistyttävä ihmisäly, luonnon resilienssi, nuorten voima ja lannistumaton ihminen. Kirjan loppupuoli kuvaa, millainen Jane Goodallin tie toivon lähettilääksi on ollut. Goodallin työtä jatkaa Jane Goodall Institute.

Ja samassa tuli hiljaisuus

Vuonna 1976 pääsiäisviikolla, huhtikuun 13. päivänä tapahtui Suomessa koko rauhanajan historian pahin onnettomuus, kun Lapualla sijainnut patruunatehdas räjähti. Onnettomuudessa menehtyi 40 ihmistä, pääasiassa perheellisiä naisia, ja loukkaantui 60 henkilöä. Orvoiksi tai puoliorvoiksi jäi 66 lasta ja leskeksi 30 ihmistä. Korkein oikeus vapautti syytteistä kaikki turmasta syytetyt tahot vuonna 1982. (wikipedia.fi)

Heini Röyskön (s.1975) teos Ja samassa tuli hiljaisuus kertoo fiktion avulla Lapualla tapahtuneesta suuronnettomuudesta.

Turman kokijoina romaanissa ovat keski-ikäinen Eeva, jonka ystävä Leena menehtyy onnettomuudessa, Leenan mies Jouko ja Leenan ja Joukon pieni tytär Maria, joka on Eevan kummityttö. Lisäksi on Mauri, vanhempi mies, joka on kokenut aikoinaan myös sodan kauheuden. Heidän kauttaan lukija voi kokea pientä paikkakuntaa ja koko Suomea ravisuttaneen tragedian suuruuden. Yhtenä romaanin teemana kulkee uskonnollisuus, ajan karismaattinen saarnaaja Niilo Yli-Vainio ja hänen vaikutuksensa onnettomuudesta traumatisoituneeseen yhteisöön.

”Lapuanjoki kiemurtelee läpi muuttuneen kylän. Vesi virtaa äänettömästi ja muokkaa hiljalleen penkereitä ja joenpohjaa. Mauri uskoo Lapuan selviävän, koska se ei koskaan unohdu liiaksi aikaa katsomaan taakseen, horisontista etsitään aina uusi kiintopiste. Mieli suunnataan tuleviin päiviin, odotetaan uutta satoa ja palkintoa kätten töistä. Mutta saako ihminen lakeudella luhistua milloinkaan?”

Anne Koski-Woodin käsikirjoittamaa ja Panu Raipian ohjaamaa Lapuan onnettomuudesta kertovaa näytelmää Patruunatehdas esitettiin viime kaudella Seinäjoen kaupunginteatterissa. Toni Kurkimäen ohjaama elokuva Lapua 1976 tullee ensi-iltaan vuoden 2023 syksyllä.

Annie Ernaux jälleen

Tiivistä tekstiä suoltava ranskalainen kirjailija Édouard Louis’n lisäksi on Annie Ernaux (s. 1940), kirjallisuuden nobelisti vuodelta 2022. Kun miettii Ernaux’n suosiota, se alkaa olla ymmärrettävää siltä pohjalta, miten hän kirjoittaessaan yrittää äärimmäisen rehellisesti tarkkailla omia mielentilojaan ja tuntemuksiaan.

Kirjassaan Nuori mies (Le jeune homme) Ernaux kuvaa viisikymppisen kirjailijan lyhyttä intohimosuhdetta yli puolta nuoremman miehen kanssa. Perusteluikseen kirjailija mainitsee esimerkiksi: ”Suhdettamme saattoi tarkastella hyötynäkökulmasta. --- Olin valta-asemassa ja käytin vallanpitäjän aseita, joiden haurauden rakkaussuhteessa kyllä tiesin” tai näin: ”Katsoessani naapuripöydän iäkästä pariskuntaa tiesin, että olin 25-vuotiaan nuorukaisen kanssa juuri siksi, ettei minun tarvitsisi jatkuvasti katsella omanikäiseni miehen kulunutta naamaa, oman vanhenemiseni kasvoja. A:n kasvojen edessä omanikin pysyivät nuorina.”

Rehellisyyden vaatimus ja aiempien muistojen merkityksellisyys suhteessa nuoren miehen kanssa koettuun tuottaa myös sen, että suhde tulee päätökseensä: ”Koin yhä selvemmin, että voisin koota kuvia, kokemuksia ja vuosia tuntematta enää mitään muuta kuin toistuvuuden.”

Kirjatimpurissa Annie Ernaux on ollut puheena aiemmin 31.8.2021 ja 6.10.2022. Ernaux’n teokset, kuten Édouard Louis’nkin, on suomentanut Lotta Toivanen.