Terapeuttisen vallan tarkastelua

Kristiina Brunilan, Esko Harnin, Antti Saaren ja Hanna Ylöstalon toimittama artikkelikokoelma Terapeuttinen valta – Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa valottaa ensimmäisenä suomenkielisenä teoksena terapeuttisen vallan olemusta.

Mitä terapeuttinen valta on ja miten se ilmenee? Tämän kirjan toimittajien yleisen määritelmän mukaan terapeuttinen valta on ”yhteiskunnallista vallankäyttöä, jossa yhdistyvät psykologiatieteellisestä asiantuntijuudesta sekä terapiamuodoista kumpuavat sanastot, arvot ja toimintatavat”.

Teos sisältää seuraavien pääotsikoiden alla olevia artikkeleita: I Kansalaisuus ja poliittinen osallistuminen, II Kuntouttavat yhteisöt ja instituutiot, III Sukupuolittunut terapeuttinen valta ja IV Yrittäjäkansalaisen terapisoitu mieli.

Isästä, äidistä

Annie Ernaux (s. 1940) sai vuonna 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon pitkään jatkuneesta työstään ja urastaan. Tämä nyt suomeksi ilmestynyt teos Isästä Äidistä koostuu kahdesta aiemmin julkaistusta kirjasta: La place ja Une femme. Sen on suomentanut Lotta Toivanen. Kirjaa lukiessaan tulee miettineeksi fiktion määritelmää ja sen rajoja; mihin kategoriaan teoksen oikein asettaisi. Vai onko sillä väliä?

Ernauxin juuret ovat työväenluokassa. Luokkanousun keskiluokkaan tehnyt Ernaux kirjoittaa Isästä-teoksessa minä-kertojan suulla kouluajastaan ja suhteesta isään:” Ajattelin, että hänellä ei ollut enää vaikutusta minuun. Hänen sanansa ja ajatuksensa eivät päteneet ranskan- eivätkä filosofiantunnilla saati luokkatovereiden olohuoneissa, joissa oli punaisia samettisohvia. Kesäisin kuulin huoneeni avoimesta ikkunasta hänen lapionsa tasaiset kalahdukset, kun hän käänsi maata ja tasoitteli sitä. Ehkä kirjoitan juuri siksi, että meillä ei ollut toisillemme enää mitään sanottavaa.” 

Tässä kohdassa lukija saattaa hieman hämmentyä. Voiko vanhempiensa työnteon ja uhrausten avulla koulutielle päässyt ja siten työväenluokasta keskiluokkaan vähitellen siirtyvä minä-kertoja olla jo niin kaukana omista juuristaan ja omasta perheestään, että puhuttavaakaan ei enää tunnu löytyvän? Vai kuvaako kirjailija nuoren ihmisen sillä hetkellä kokemaa ylemmyydentuntoa ja häpeää taustaansa kohtaan?

Teoksensa Äidistä kirjoittaja niin ikään lopettaa vastaan väittämistä herättävään viimeiseen lauseeseen:”En enää saa kuulla äidin ääntä. Äiti ja hänen sanansa, hänen kätensä ja eleensä, hänen tapansa nauraa ja kävellä yhdistävät tämän naisen, joka minä nyt olen, siihen lapseen, joka minä joskus olin. Olen menettänyt viimeisen siteeni siihen maailmaan, josta olen kotoisin.”

Ehkäpä tässä juuri piilee Ernauxin kyky ja draamantaju; herättää keskustelua vieraantumisen ristiriitaisesta aihealueesta ja siihen liittyvistä hankalista tunteista. Niistä, jotka on elettävä läpi voidakseen aikuisuuden saavutettuaan palata takaisin juurilleen ja hyväksyä ne kaikesta huolimatta?

Annie Ernauxista on ollut puhetta jo aiemmin; teoksesta Vuodet (KT 01.08.2021) ja hänen saamastaan kirjallisuuden Nobel-palkinnosta (KT 06.10.2022).

Viggo Wallensköld HAMissa

Helsingin taidemuseo HAMissa on parhaillaan Viggo Wallensköldin yli sata teosta käsittävä ja monenlaisia tunteita herättävä näyttely. Se on avoinna (09.09.2022-12.03.2023) välisen ajan, joten vielä ehtii, jos pitää kiirettä.

Viggo Wallensköld (s. 1969) kuvaa taiteessaan monenlaisia erilaisuuden kokemuksia. Kun teoksissa esiintyvissä henkilöissä on usein jotain totutusta poikkeavaa ja liikuttavaa, katsojassa herää sekä empatia kuvattavia että laajemminkin omaa ja muiden ihmisten erilaisuuden kokemusta kohtaan.

Viggo Wallensköld on myös kirjailija. Hän on kirjoittanut useita kirjoja kuvitteellisesta sienitieteilijä mykologi Anatolij D. Mbdrinovista. Mbdrinov tekee tiedettä alalla kuin alalla ja on erikoistunut sieniin ja ihmismieleen. Uusin kirjallinen teos on viime vuonna ilmestynyt Neuroosit ja traumat - Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia.

Ennen näyttelyyn menoa - tai sen jälkeenkin - voi kuunnella taiteilijan lyhyen haastattelun, jossa hän kuvaa teostensa syntyä ja tekemistä: https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/viggo-wallenskold/

Viggo Wallensköld: Hylly

Viggo Wallensköld: Punainen kirkko

Viggo Wallensköld: Matka

Viggo Wallensköld: Neuroosit ja traumat, Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia

Talvinen taival

Kimaltain talven taulut leviää / yön haavekylläisyyttä kylmää täynnä. / Puut lumiharkoin halkoo hämärää, / tienviitat vaiti vastaan sinertää. / Vain kuuraholvein pimennoista kuuluu / jäähileen himmeätä helinää.

Ne helisee kuin helmet, kyyneleet, / kuin soittais yhteen oudot sukupolvet, / niin tulevat kuin ennen eläneet, / ja kyselis: mit teit sa? mitä teet? / kuin kuiskis halujansa hangen alla / keväiset silmut, lehdet varisseet.

Kuin taru vierii taival talvinen. / Maan kukkeus ja kurjuus, kaikki kuultaa / kalvosta kuvastimen kaukaisen.

Jääkahleissa on kielet kantelen. / On vielä matkaa vapauden voittoon / ja pauhuun suurten kevätvirtojen.

L. Onerva: Talvinen taival, kokoelmasta Runoja, 1908

kuva: Kirjatimpuri

Neiti Steinin keittäjätär

Jos oli britti Viv Groskop ihastunut ranskalaiseen kulttuuriin aiemmassa kirjassa (KT 05.01.2023), niin samoin taisi olla myös pariisilaistunut, saksalais-juutalaista syntyperää oleva kulttuurisalongin pitäjä ja kirjailija Gertrude Stein ystävänsä ja rakastettunsa, amerikkalaisen Alice B. Toklasin kanssa. Steinin salongissa viihtyi 1930-luvulla kuuluisia taiteilijoita Ernest Hemingwaysta Pablo Picassoon ja Henri Matisseen. Steinilla ja Toklasilla oli Pariisin asunnossaan jonkin aikaa myös suomalainen keittäjä Margit. Hän herätti erityisesti Toklasissa kiinnostusta, koska Toklasin mielestä Margit vaikutti huomattavan sivistyneeltä ammattiinsa nähden. Keittiön tapahtumat ja kulinaristiset nautinnot tuodaan tässä teoksessa suoraan pöytään, eikä syyttä, onhan Alice B. Toklasin keittokirjakin tunnettu teos.

Neljännessä romaanissaan Leena Parkkinen (s. 1979) kertoo paitsi ajan ranskalaisten nautinnoista runsaasta elämästä, myös suomalaiseen työntekijään liittyvästä arvoituksesta. Miksi sivistynyt, yksin elävä nainen oli matkustanut vieraaseen maahan keittäjäksi? Ranskalaisen taiteilijaelämän kuvauksen rinnalla kulkeekin toisenlainen todellisuus ja kulttuuri vuoden 1920 tienoilta Paraisten seudulla, kun kaksi sisarusta, Astrid ja Margit, on joutunut lähtemään köyhästä kodistaan palvelijoiksi läheiseen kartanoon.

Steinin ja Toklasin elämän tapahtumien lomaan kirjailija punoo Margitiin ja hänen sisareensa liittyvän fiktiivisen mysteerin. Kirjan todellisuuteen perustuvista henkilöistään Parkkinen toteaan jälkipuheessaan: ”Toisesta ihmisestä kirjoittaminen ei koskaan voi olla totta, valinnat, näkökulma ja ajatukset ovat minulta. Siksi kaikki tässä romaanissa kirjoitettu on fiktiota.”

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär, kansi: Jussi Karjalainen

Maan päällä paikka yksi on?

Miltäpä mahtaisi tuntua, jos sementtiselle kivijalalle perustettavan asumuksen sijaista jokaisella ihmisellä olisikin koti, jonka pystyy kantamaan selässä? Koti, jonka voi pystyttää aina sinne, missä kulloinkin sattuu olemaan liikkeessä? Nomadiselle identiteetille sellaisessa asumuksessa ei ole mitään ihmeellistä tai outoa, mutta jos sellainen tulisikin omalle kohdalle eteen? Herää kysymys, mitä sana koti kullekin ihmiselle merkitsee. Entä kodittomuus? Ketkä ovat nykyisen aikamme nomadeja? Onko se itse valittu vai pakollinen elämäntapa?

Lilibeth Cuenca Rasmussen (s.1970) tuo taiteessaan esiin esimerkiksi monia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Syntyään filippiiniläisenä, mutta jo lapsena Tanskaan muuttaneella Rasmussenilla on kokemusta kahdesta erilaisesta kulttuurista. Taiteessaan hän tarkastelee myös tätä kaksoisidentiteettiään.

Näyttely I am not what you see on avoinna 05.11.2022-16.04.2023 välisen ajan Helsingin taidemuseo HAMissa Tennispalatsissa. Neljän suuren teoksen lisäksi nähtävänä on taiteilijan videoperformansseja.

Lilibeth Cuenca Rasmussen: Iris, kuva: Kirjatimpuri

Lilibeth Cuenca Rasmussen: Miss Fabula, kuva: Kirjatimpuri

Sanasta miestä...

Suomen kielen puolestapuhujana ja etymologian eli sanojen alkuperän tutkijana tunnettu Janne Saarikivi (s. 1973) nostaa kirjassaan Rakkaat sanat useita suomen kielen sanoja lähemmän tarkastelun kohteeksi. Näitä sanoja ovat muiden muassa kieli ja puhua, sana, häpeä, ihminen, korona, laki, äiti, työ, valtio ja valta, vero, totuus, nimi, rakkaus, urheilu, pyhä, öljy ja niin edelleen. Vaikka kirjassa käsitellyistä sanoista ei löytyisikään juuri se itselle kaikkein merkittävin sana, teos on tutustumisen arvoinen, sillä kirjoittajan innostus kieleen tarttuu lukijaankin.  

Janne Saarikivi kertoo uudesta kirjastaan sunnuntaina 15.01.2023 Hietsun kirjallisuustapahtumassa Klassinen Hietsu -konsertin jälkeen. Konsertti alkaa klo 15. (Hietsun paviljonki, Hiekkarannantie 9, 00100 Helsinki).

Janne Saarikivi: Rakkaat sanat, kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Klassikot kunniaan

Syntyään britti Viv Groskop (s. 1973) on aina ihaillut ranskan kieltä ja ranskalaista kirjallisuutta. Teoksessaan Au Revoir, Tristesse. Ja muita elämänohjeita ranskalaisista klassikoista  (Au Revoir, Tristesse. Lessons in Happiness from French Literature), suom. Ulla Lempinen) hän kertoo lapsuudestaan Englannin maaseudulla ja siitä, miten erilaiselta ja valloittavalta ranskalainen kulttuuri vaikutti häneen jo silloin kotimaan tapoihin verrattuna. Groskopilla oli mahdollisuus myös opiskella ranskan kieltä lapsuudesta saakka, joten hän lukee teoksia myös alkukielellä.

Groskop toteaakin: ”Tässä teoksessa kerrotaan lukemalla löytyvistä ranskalaisuuden ja onnen risteyskohdista. Niissä olen aina tuntenut oloni kotoisaksi. Löysin murrosiässä ja parikymppisenä ranskalaiskirjailijoita, joiden teosten avulla haluan näyttää, miten jokainen voi löytää tuosta risteyskohdasta iloa elämäänsä.”

Kenet ranskankielisistä kirjailijoista Groskop sitten on ottanut ilon ja onnen oppaiksi tähän teokseen? Mukana ovat Françoise Sagan, Marcel Proust, Colette, Victor Hugo, Choderlos de Laclos, Marguerite Duras, Gustave Flaubert, Edmond Rostand, Guy de Maupassant, Stendhal, Honoré de Balzac ja Albert Camus.

Groskopilta on aiemmin suomennettu myös teos Älä heittäydy junan alle – ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Sen on suomentanut Heli Naski.

Toiveikasta uutta vuotta!

Muuan isämeitä

Anna meille – tarkoitan: / älä ota pois. / Vaikeata lastesi /

luopua ois.

Elämäämme helpottaa / vaikket koskaan vois, / tätä pientä onneamme /

älä ota pois.

                                             Eila Kivikk’aho (1921–2004): Muuan isämeitä

kuva: Kirjatimpuri

Reippahasti käypi askelet

Reippahasti käypi askelet (Raska fötter springa tripp, tripp, tripp)

Reippahasti käypi askelet, / äidin hommat on niin kiireiset. / Lahjat peittyi kääröihin, / ukset kiinni pantihin, / vaan on hauska sentään!

Taatto, taatto läksi innoissaan, / joulukuusen, kuusen hankintaan; / latva saapi tähtösen, / oksat kaikki, tiedät sen, / paljon kynttilöitä!

Kun on valmis kuusi kultainen, / rynnistääpi lapset huoneeseen. / Ken on tuonne tullutkaan / joululahjat pussissaan? / Vanha joulupukki!

Lapset kaikki huutaa: - Oi, oi, oi! / Kohta kiitos riemuin soi, soi, soi. / Sievä vauva Maijan on, / Annin kelkka verraton, / orhi oiva Veikon!

Päättyy joulu, vaik ei kenkään sois, / joulukuusi viedään pois, pois, pois. / Mutta ensi vuonna hän  / saapuu lailla ystävän / - ei voi toivo pettää!

  sanat: Sigrid Sköldberg-Pettersson (1870­–1941), sävel: Emmy Köhler (1858–1925), suom. sanoittaja tuntematon

kuva: Kirjatimpuri

Hyvää Joulua!

Joulukirkkoon

Kello löi jo viisi, lapset herätkää! / Juhani ja Liisi – muuten matka jää. / Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa! / Lämmin karhuntalja reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa. / Siin´ on silmäin eessä synkkä metsämaa. / Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu. / Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle. / Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoille! / Mäenrinteen alla talo törröttää, / joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois! / Tällä kirkkotiellä aina olla vois!


          sanat: Immi Hellén (1861–1937), sävel: R. Raala (Berndt Sarlin, 1886–1971)

kuva: Kirjatimpuri

Jouluaatto on nyt herttainen

Jouluaatto on nyt herttainen

Jouluaatto on nyt herttainen, / tähtitaivas on sininen. / Pirtti on jo pesty puhtoinen, / piha valkoluminen. / Lapsoset hyörii, juoksee ja huiskii, / joululahjoista kilvan kuiskii. / Metsiköstä kuusi kannettiin / lasten iloks pirttihin.

Arkityönsä väki lopettaa, / kaikki aattoa odottaa. / Pirtissä jo kuusi kohoaa, / valot yöhön pilkistää. / Sielläpä silloin laulut ne soivat, / suuret, pienet kun karkeloivat. / Makeisia syödään, jaellaan, / lapset kiittää riemuissaan.

         sanat: P. J. Hannikainen (1854–1924), suomalainen kansansävelmä

kuva: Kirjatimpuri

Arkihuolesi kaikki heitä

Arkihuolesi kaikki heitä

Arkihuolesi kaikki heitä, / mieles nuorena nousta suo! / Armas joulu jo kutsuu meitä / taasen muistojen suurten luo. / Kylmä voisko nyt olla kellä, / talven säästä kun tuoksahtaa / lämmin leuto ja henkäys hellä, / rinnan jäitä mi liuottaa?

Syttyi siunattu joulutähti / yöhön maailman raskaaseen, / hohde määrätön siitä lähti, / viel on auvona ihmisten; / kun se loistavi lasten teille, / päilyy järvet ja kukkii haat, / kuusen kirkkahan luona heille / siintää Onnelan kaukomaat!

  sanat: Alpo Noponen (1862–1927), sävel: Leevi Madetoja (1887–1947)

kuva: Kirjatimpuri

On maassa hanget puhtahat

On maassa hanget puhtahat

On maassa hanget puhtahat / ja yllä tähtein valo, / ja on kuin hymnit soisivat, / kun uinuu yössä salo, / ja on kuin hymnit soisivat, / kun uinuu yössä salo.

Ja metsämökin ikkuna sen sätehiä säihkyy, / ja kuva siitä hangella / niin valoisana väikkyy. / Ja on kuin hanki lämpiäis, / kuin kuollut elon saisi, / kuin kyynel siinä kimmeltäis, / ja ruusut puhkeaisi.

sanat: Immi Hellén (1861–1937), sävel: Väinö Hannikainen (1900–1960)

kuva: Kirjatimpuri

Kun joulu on

Kun joulu on

Kun maas ́ on hanki ja järvet jäässä / ja silmä sammunut auringon, / kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton, / käy lämmin henkäys talvisäässä, / kun joulu on, kun joulu on.

Ei huolta, murhetta kenkään muista, / ei tunnu pakkaset tuikeat, / vain laulu kaikuvi lasten suista, / ja silmät riemusta hehkuvat, / ja liekit loistavat joulupuista, / kun joulu on, kun joulu on.

On äiti laittanut kystä kyllä. / Hän lahjat antaa ja lahjat saa. / Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä / ne silmiin kalleina kangastaa. / Siks' mieli hellä on kristityllä, / kun joulu on, kun joulu on!

       sanat Alpo Noponen (1862–1927), sävel Otto Kotilainen (1868–1936)

kuva: Kirjatimpuri

No onkos tullut kesä

No onkos tullut kesä

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, / ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille? / Ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?

Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, / pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan, / pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan.

Ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään / ja koukkuselkä suortuu, niin kaikk' on mielissään, / ja koukkuselkä suortuu, niin kaikk' on mielissään.

Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen. / Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen, / oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.

  sanat: J.H. Erkko (1849–1906), suomalainen kansansävelmä

kuva: Kirjatimpuri

On hanget korkeat nietokset

On hanget korkeat, nietokset

On hanget korkeat, nietokset, / vaan joulu, joulu on meillä! / On kylmät paukkuvat pakkaset / ja tuimat Pohjolan tuuloset, / vaan joulu, joulu on meillä!

 Me taasen laulamme riemuiten, / kun joulu, joulu on meillä! / Se valtaa sielun ja sydämen / ja surun särkevi entisen, / mi kasvoi elämän teillä.

 Oi käykää, ystävät, laulamaan, / kun joulu, joulu on meillä! / Se tuttu ystävä vanhastaan, / on tänne poikennut matkoillaan / ja viipyy hetkisen meillä.

 Nyt tähtitarhoihin laulu soi, / kun joulu, joulu on meillä! / Nyt maasta taivaaseen päästä voi, / jos sydän nöyrä on lapsen, oi, / kun joulu, joulu on meillä!

 Oi, anna Jumala armoas, / kun joulu, joulu on meillä! / Ja kansaa suojaa sun voimallas, / meit' auta näkemään taivaitas, / kun joulu, joulu on meillä!

  sanat: Vilkku Joukahainen (1879–1929), sävel: Jean Sibelius (1865–1957), (Op.1 No. 5)

kuva: Kirjatimpuri

Voimasatuja aikuisille

Omaan, ehkä salattuunkin sisältöön johdatteleva etenkin näin joulun seutuun on terapiatyössä olevan Minna Katajamäen pieni kirjanen Voimasatuja aikuisille. Kirjoittaja toivoo esipuheessaan lukijansa pääsevän näiden satujen avulla kurkistamaan mahdollisesti jo etäälläkin olevaan itsen osaan.

Ote sadusta Peikon syli: “… Peikko ei montaa sanaa sanonut, oli vaan ja katsoi. Sipaisi rouhealla kämmenellään pojan hiuksia, kosketti olkapäähän lempeästi. JA TÄMÄ RIITTI. Tätä vailla poika oli ollut. Että joku näkisi hänen surunsa ja mielipahansa. …”

Kirjan herkkä ja kaunis kuvitus on Anna Häyrysen käsialaa.

Minna Katajamäki: Voimasatuja aikuisille, kuvitus: Anna Häyrynen