Eletään Suomessa ikävää korona-aikaa, syksyä vuonna 2020, jolloin usealla työpaikalla oli jo siirrytty etätyömalliin. Niin oli tehty myös eräässä terapiakeskuksessa. Yllättäen keskukseen tehdään tietomurto, ja kymmenientuhansien keskuksen asiakkaiden henkilökohtaiset tiedot ovat vuotamassa julkisuuteen.
Anja Snellmanin uusimman romaanin, Kirjeitä sotapäällikölle, kertoja on toiminut terapeuttina tässä yrityksessä. Alkujärkytyksestä toivuttuaan kertoja yrittää ottaa selvää, mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi toimia, kun kaikki ovat tapahtuneesta järkyttyneitä.
Pystyäkseen paremmin analysoimaan tilannetta kertoja alkaa kirjoittaa kirjeitä sotapäällikölle, joksi hän kutsuu tietomurtajaa tämän ponnekkaan etunimen tuoman konnotaation vuoksi. Kertoja käy seuraamassa myös rikosta koskevia oikeusistuntoja.
Keskuksen asiakkaiden - ja joskus myös heidän lähipiirinsä - tuska tässä asiassa on täysin omaa luokkaansa, koska arkaluonteisia asioita elämästä ja kokemuksista on tuotu esiin ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen luottaen. Teoksen kertoja kokee hänkin työtovereineen olleensa tästä tietomurrosta kärsijä, mutta eri näkökulmasta kuin asiakkaat. Työntekijät ovat tehneet oman työnsä yrityksessä ajatellen, että yrityksen tietoturva-asiat ovat kunnossa.
Anja Snellmanin kirjoittama teos osaltaan osoittaa sen, että tällaisesta väärinkäytöksestä kärsimään joutuneiden joukkoon kuuluu paljon ihmisiä myös asiakkuuden ulkopuolelta. On tarpeen, että tuodaan esiin näiden usein vaikenemiseen sitoutuneiden ihmisten näkökulma. Kirja kertoo niin realistisesti myös internetin pimeästä puolesta, että se herättää tarpeen sekä tarkistaa omat tietoturva-aukot että pitää visusti huolta yksityisistä tunnuksistaan.
