Lainaus Kirjatimpurista, elokuun 31. päivältä vuonna 2021:
Erityisesti kotimaassaan Ranskassa suositun kirjailija Annie Ernauxin kovasti myyty kirja Vuodet (Les années) on Lotta Toivasen suomentama, eräänlainen kollektiivinen muistelma, koska se kertoo lukijalleen kunkin ajan tekemisistä paljoltikin passiivissa ja me-muodossa; se on kirjailijan tietoinen valinta. Vuonna 1940 syntyneellä kirjailijalla on ikänsäkin puolesta mahdollisuus käsitellä mennyttä aikaa vuosikymmenittäin vain joidenkin menneitten vuosien sijasta, ja niin hän tekeekin. Kirjassa viitataan usein erilaisiin merkittäviin historiallisiin tai muuten uutisoituihin tapahtumiin, joita maailmassa tapahtui unohtamatta ajassa olevia kulttuurisia virtauksia. Pieniä muistikuvia sieltä täältä, merkittäviä ja näennäisen pieniä tapahtumia vuosien varrelta, vuosikymmenten surut, ilot, haasteet, menetykset ja ihmissuhteet kerryttämässä elämänkokemusten loppumatonta virtaa – ja sitten:
”Silmänräpäyksessä kaikki katoaa. Kehdosta saakka kerrytetty sanasto häviää kuolinvuoteella. Tulee hiljaisuus, jota yksikään sanasto ei kuvaa. Auki jääneestä suusta ei kuulu mitään. Ei minä eikä minua. Kieli sanoittaa maailmaa edelleen. Olemme juhlien pöytäkeskusteluissa enää pelkkä nimi, yhä kasvottomampi, kunnes häviämme kaukaisen sukupolven nimettömään väenpaljouteen.”
Teos ei kuitenkaan ole lainkaan niin apea kuin edellä olevasta lainauksesta voisi päätellä, vaan siitä koostuu lukijan päässä toisten ihmisten yhteydessä eläneen ihmisen eheä ja kiinnostava elämäntarina. Kirjan loppupuolella hän-kertoja summaa motivaatiotaan tämän kirjan kirjoittamiseen: ”Hänelle on tärkeää hahmottaa se aika, jonka hänen käyntinsä maan päällä kestää, se aikakausi, joka hänet on lävistänyt, se maailma, jonka hän on rekisteröinyt elämällä elämäänsä” ja vielä kirjan viimeinen lause: ”Hän haluaisi pelastaa jotakin ajasta, jonne me emme enää koskaan pääse.”
Annie Ernaux: Vuodet (Les années)